Vaarojen Maraton 130 km 2018

Vaarojen maraton jälleen kerran takana. Se on ollut ohjelmassa joka syksy vuodesta 2010 lähtien, joten maisemat ja eri reitit vuosien varrella tehtyine muutoksineen ovat tulleet varsin tutuksi. Lokakuisessa Kolissa on kuitenkin jokin taika, mikä vetää puoleensa joka syksy uudestaan ja uudestaan. Viime vuotisen Vaarojen 130 km matkan keskeytyksen jälkeen alkuperäinen tavoite tälle vuodelle oli ensimmäisen yli 100 km ultran selvittäminen maaliin. Tuo tavoite täyttyi jo toukuussa Karhunkierroksen 160 km:lla. Kylläiseksi en siitä kuitenkaan tullut, vaan lyhyen pohdinnan tuloksena päädyin ilmoittautumaan heinäkuuksi Ylläs-Pallas-Hettaan. Siitä selvittyäni oli sanomattakin selvää, että Kolin maisemat ja UTTF-liivin metsästys olisivat ohjelmassa lokakuussa.

Tänä vuonna harjoituskilometrejä on kertynyt mukavasti. Ennen Vaaroja juoksukilometrejä ehti kertyä reilut 1700, mikä on omassa mittakaavassani ylivoimaisesti paras harjoituskausi jo tähän mennessä, vaikka vuotta on jäljellä vielä pari kuukautta. Kokemusta ja onnistumisiakin pitkistä matkoista on tullut, joten tunnelmat ennen h-hetkeä olivat positiivisella tavalla odottavat, vaikka tiedossa oli, että edessä on selvästi haastavampi reitti kuin mitä Karhunkierros tai YPH olivat tarjonneet. Lauantaina maahan satanut lumi/räntäkin tuntui vain positiiviselta valoa yön pimeyteen tuovalta lisältä.

Iltakahdeksalta odotus sitten päättyi ja pääsimme matkaan. Ensimmäiset kilometrit juoksin Tuomaksen kanssa, joka oli vaihtanut 65 km maltkalta pidemmälle reilu tunti ennen starttia. Hatunnoston arvoinen teko. Matka alkoi jonossa taivaltaen. Samassa jonossa juokseva porukka oli hiljaista sorttia ja juoksimmekin ensimmäiset kilometrit lähes täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Toisaalta ei oma runosuonikaan juuri kukkinut, eikä hiljaisuus toisaalta häirinnyt. Pimeässä letkassa juokseminen ja edellä menevän kantapäiden tuijottaminen ei kuitenkaan ole omasta mielestäni juoksua nautinnollisimmaan. Päädyinkin hyppäämään polulta sivuun nauttimaan irtokarkkeja noin tunnin kohdalla, joita mm. olin varannut evääksi. Perässäni ollut letka suhahti ohi ja pian olinkin yksin pimeydessä. Karkit hotkaistuani juoksu jatkuikin mukavammin, kun näkyvyyttä oli enemmän.  Toisaalta harmittelin mielessäni Tuomaksen karkaamista Yksin juostessa vauhti tahtoi kiihtyä ja selkä kerrallaan karannut ja sittemmin hajonnut letka tuli vastaan. Tuomaksenkin sain kiinni n. 50 min myöhemmin.

Herajoen ylitys n. 20 km kohdalla. Kuva @ Kari Kuninkaanniemi

Rykiniemessä n. 20 km kohdalla edessä oli Herajoen ylitys kahlaamalla, joka on mielestäni yksi reitin kohokohtia. Jäin joen vastarannalle nautiskelemaan ensimmäisen erän tuorepuuroa, jota olin varannut mukaan 4 annosta energiatason ylläpitämiseksi. Edellisillä reissuilla riittävä energian saaminen on ollut haaste ja pelkkien geelien ja karkkien syönti ei ole tuntunut riittävän. Tässä vaiheessa Tuomas karkasi ja pysyi karussa maaliin asti. Tuomas juoksi lopulta todella kovan ajan 21.34. Maittavasta puurosta huolimatta oma menoni muuttui Eteläpään mäkiä kavutessa takkuiseksi. Vasen polvi oli arka ja haittasi etenkin alamäkiä. Ennen starttia vallinnut positiivinen odotus oli muuttunut pohdinnaksi koko homman mielekkyydestä, eikä takana ollut kuin hädin tuskin 30 km. Mielialojen vaihtelu oli tullut tutuksi kesän aiemmilta reissuilta ja olin pyrkinyt valmistautumaan niihin ennalta nytkin. Esim Karhunkierroksella mahavaivoista kärsiessäsi ja motivaation hiipuessa olin hyödyntänyt Juha Jumiskon Pyrenneiden ylityksellä käyttämää viisautta: jos vaiva on selvästi vain väliaikainen, eikä siitä seuraa pysyvää ongelmaa, se ei ole pätevä syy keskeyttämiseen. Tällä kertaa ajatusten pitäminen koossa ja positiivisena oli kuitenkin jotenkin todella hankalaa. Mietinkin hanskojen lyömistä tiskiin jo Kiviniemessä 40 km kohdalla. Mietin mikä olisi riittävän uskottava selitys keskeyttämisen perusteeksi. Syy joka menisi läpi myös kavereille. Sellaista en (onneksi) lopulta keksinyt, vaan kaikki perusteet tuntuivat lähinnä luovuttamiselta ilman pätevää syytä.

Tunnelmia Ryläyksen ylitykseltä noin 47 km kohdalta (videolinkki).

Tuo oli myös melkolailla koko ensimmäisen kierroksen kuva. Edes puolimatkan huollon lähestyminen ei tuonut muutosta. Ennen huoltoa olinkin enenevässä määrin kipeytyvää polvea varoen viimeisiä alamäkiä hiipiessäni täysin valmis luopumaan UTTF-liivihaaveesta ja lopettamaan leikin puolimatkaan.

Lopulta huolto tuli. Aikaa oli mennyt hivenen vajaat 12 tuntia. Noin kolme varttia enemmän kuin edellisvuonna, mistä olin yllättynyt. Olin varma, että olin ollut aivan liian hidas, mutta todellisuus oli ajatuksia positiivisempi. Tankkasin kanakeittoa, sipsejä ja kolaa. Otin myös särkylääkettä, jonka käyttöä olin viivyttänyt tarkoituksella huoltoon, jossa riittävä nesteen saaminen lääkkeen ohella olisi helpompi varmistaa. Ja niin se ajatus jatkamisestakin alkoi taas tuntua ihan hyvältä. Eihän tänne luovuttamaan tultu. Puolen tunnin huoltamisen jälkeen heitinkin liivin selkään ja suuntasin toiselle kierrokselle.

Nyt meno oli alusta alkaen hyvää. Olin ollut ohitettavana ensimmäisen kierroksen lopulla, mutta nyt samoja selkiä alkoi tulla vastaan yksi kerrallaan. Ruoka tekee ihmeitä. Musta yö oli tipotiessään muutenkin ja ympärillä avautui upea yöpakkasen jäädyttämä ja nyt auringon lämmössä höyryävä ruskamaisema.

Mäkrävaaralle noustessa 2. kierroksella fiilikset olivat korkealla. Kuva @Aapo Laiho

Jauholanvaaran jälkeen vähän ennen Lakkalaa selkä edellä vastaan tuli mies ja nainen, jotka olivat ohittaneet minut ensimmäisen kierroksen lopulla pitkässä alamäessä. Juoksin alamäkeä reipasta vauhtia sauvat käsissä, kun mies huikkasi, että miksi olen ottanut sauvat mukaan 43 km matkalla. Sanoin hieman naurahtaen, että samalla matkalla me olemme. Vauhdin perusteella näytin hänen mielestään kuulemma enemmän 43 km juoksijalta, mikä nosti mukavasti omaa fiilistä entisestään. Edellä menevä nainen tunnisti minut ja kertoi, että oli ollut varma etten tule lähtemään toiselle kierrokselle. Vastasin olleeni varma itsekin, mutta tässä sitä vaan tullaan ihan uusin jaloin ja etenkin ajatuksin. Toivotimme puolin ja toisin hyvää loppumatkaa.

Toiselle kierroksella Vesivaaralta laskeutuessa jalka toimi taas. Kuva @ Kari Kuninkaanniemi

Toisen kierroksen puolivälin paikkeilla kaivoin kassista puhelimen ja huomasin, että kotikatsomoissakin oltiin hengessä mukana. Tilannetiedotukset omista asemista ja vauhdista olivat kiva lisä ja nostivat omaa uskoa entisestään. Noin 15 km ennen maalia aurinko laski ja pimeys koitti taas. Nyt lähestyvä maali ja välillä sieltä kantautuvat kuulutukset pitivät kuitenkin ajatukset valoisina ja siivittivät väsyneet ja kivistävät jalat vielä juoksuun tasaisilla pätkillä ja loivemmissa alamäissä. Viimeisen nousun lopulla kuulin kuuluttajan ennakoivan maalintuloani. Pinnistin vielä juoksuaskelia viimeiset kymmenet metrit ja ylitin maaliviivan lehmänkellojen kalkkeessa ajassa 25.29,59. Päällimmäinen tunne oli: minä tein sen.

Näin jälkikäteen ajateltuna juoksu meni aikalailla nappiin. Ensimmäinen kierros noin 12 h, 30 min huolto ja toinen kierros noin 13 h. Aiemmilta kerroilta tuttua notkahdusta ei tällä kertaa tullut, vaikka meno tutun hankalaa välillä olikin. Päänkin sain pidettyä kasassa. Sehän on UTTF-liivin arvoinen suoritus, jos joku. Aamulla vielä pistoolikyykyt pisteeksi i:n päälle (videolinkki).

Matkalla nautitut eväät:
16 x High 5 Aqua gel
12 x irtokarkkeja á 65 g
2 x tuorepuuroa kuivatuilla hedelmillä ja heralla maustettuna
2 x Snickers
n. 4 dl kanakeittoa + suolaa
Sipsejä
0,5 L Cokista
x litraa elekrtolyyttijuomaa

= noin 6000 kcal. Ambit näytti kulutukseksi 11 000 kcal.  

NUTS Karhunkierros 80 km 2017

Helatorstai-viikonlopun osoite vuonna 2017: Ruka ja Karhunkierros. Näin olin lokakuisena iltapäivänä viime syksynä päättänyt. H-hetken aatonaattona matkaseuran treenikertomuksia Rukalla "mökissä" kuunnellessa mieleen hiipi hetkittäin ajatus "kuinkahan tässä käy". Yhdellä juoksukilometrejä tältä vuodelta oli lähemmäs 700, toisella viikottaisia treenitunteja reippaasti päälle 10, kolmas oli juossut viimeisen kuukauden aikana 400 km. Omat koko vuoden juoksukilometrit jäivät alle tuon neljänsadan. Toki crossfit-salilla aikaa olin vietänyt jonkin verran aiempaa enemmän pienempien juoksukilometrien vastapainoksi, mutta silti treenitunteja oli kertynyt keskimäärin 5-6 viikossa. Mutta niillähän sitä on mentävä mitä on ja positiivisesti ajateltuna vuosikilometreihin oli siis tulossa lauantaina kerralla 20 % lisäys.

Tuloksen suhteen en asettanut erityisiä tavoitteita. Sen verran laskeskelin kuitenkin, että oikein hyvänä päivänä 11 tunnin pintaan tai allekin voisin päästä. Toisaalta 14 tuntiin reitiltä pitäisi ehtiä pois, vaikka meno tökkisi enemmänkin. Mutta pääasia olisi kuitenkin maaliinpääsy ajasta riippumatta.

Mutta ennen sitä, perjantaina oli luvassa 160 km startti, jossa lähtöviivalla oli vino pino turkulaisia. Kävimmekin kannustamassa kaverit liikkelle ja jatkoimme tsemppausta vielä Konttaisen huollossa ja noin 15 km kohdalla tienylityksessä. Samalla reittiin ja paljon puhuttaneeseen lumitilanteeseenkin tarjoutui oiva tilaus tutustua vähän tarkemmin. Märkäähän metsässä oli ja luntakin paikoitellen reippaasti, mutta ei nyt kuitenkaan ihan kaiken sen ennakkohehkutuksen veroisesti. Palasimmekin rauhallisin mielin illaksi pakkailemaan eväät reppuun ja keräämään voimia seuraavan päivän koitokseen samalla 160 km gps-palleroita kartalta seuraillen.

Kaikki mitä matkalla voi tarvita

Lauantaina-aamuna kello herätti 4.50, jota seurasi pikainen aamupala ja bussimatka kohti Hautajärven lähtöpaikkaa. Starttipaikalla aika kului rattoisasti vessajonossa. Ilmeisesti muillakin oli jännäkakka lahkeessa. Lopulta kuitenkin päästiin kaikki keventynein askelin liikkeelle aurinkoiseen ja mukavan viileään kevätaamuun. Reilut parisataa juoksijaa levisivät jonoksi heti alkumetreiltä ja oma kolo letkasta löytyi vaivattomasti. Reitti oli tasainen ja helppo. Syömisen suhteen olin suunnitellut, että syön alusta alkaen tasaisesti puolen tunnin välein vuorotellen geelin ja  patukan/suklaata/pähkinöitä  ja tätä suunnitelmaa myös toteutin. Ensimmäinen geeli meni alas sujuvasti juoksun lomassa, mutta tunnin kohdalla liivintaskusta kaivamani Cliffbar vaati jo hengityksen tasoittamista kävellen ja siinä kuluikin rattoisasti viitisen minuuttia patukkaa pureskellessa. Oma letka karkasi, mutta yllättäen takaa ei tuona aikana tullutkaan ketään ohi. Matka jatkui taas hölkkäillen ja vartin päästä olin taas samassa letkassa, josta olin kävelyn myötä pudonnut. Joskus parinkympin paikkeilla edellä menevien kantapäiden katselu ja jatkuva jarruttelu alamäissä alkoi puuduttaa. Rullailinkin muutaman alamäen jarruttelematta alas ja jonon ohi vapaammalla baanalle. Vauhti kiihtyi, sykkeiden perusteella ehkä vähän liiaksikin, mutta Oulangan huolto tuli vastaan pian oikein sopivasti. Aikaa ensimmäiseen 27 km:in oli kulunut 3.10.

Kokemuksesta tiesin, että oma vatsa ei pelkkää geeliä ja pikkupurtavaa kestä, vaan alas on saatava myös kunnon ruokaa. Oulangan 27 km huolto oli tosin ennakkoon ajatellen ruokailun kannalta turhan aikaisin. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan tällä matkalla ollut, joten lusikoin suurella nautinnolla drop-bagiin varaamani kylmän kalakeiton ja huuhtelin sen alas proteiinipalautusjuomalla sekä parilla mukilla kolaa. Latasin vielä kaikessa rauhassa kelloa ja pakkasin geelit ym. herkut loppumatkaa varten liiviin. Ja kun oikein posliini-istuinkin oli tarjolla, täytyi tilaisuus luonnollisesti hyödyntää. Huoltoon tuhrautui kaikkiaan 20 min.

Matka jatkui taas hetken, mutta Kiutakönkään kuohut kutsuivat sen verran houkuttelevasti, että selfien mittainen tauko oli heti niiden ääressä pidettävä ja some-päivitys suoritettava.

Maisemat olivat kohdillaan Oulangan jälkeen muutenkin ja matka eteni mukavasti niitä ihaillen mitä upeimmalla neulaspolulla. Jonoistakaan ei ollut enää tietoakaan.

Jostain 35 km eteenpäin matkanteko muuttui raskaammaksi. Etenkin takareidet ilmoittelivat olemassa olostaan välillä varsin vahvastikin. Myös oikea polvi tuntui hivenen aralta ja päätäkin vähän särki. Nyt jälkikäteen totesin reittiprofiilia katsoessa, että tuohon väliinhän osui loppua lukuunottamatta reitin ainoa mäkinen osuus. Ehkä siinä selitys hankalampaan oloonkin, ainakin jalkojen osalta. Niin tai näin 45 km kohdalla päätin ottaa särkylääkettä ja suolaa sen kaveriksi. Se kannatti. Tuska taittui ja niin teki taas matkakin mallikkaasti kohti Juuman huoltoa. Olin laskeskellut, että huolto on noin 52 km kohdalla ja useammalla ohittamalleni juoksijalle hehkutin huollon läheisyyttä. Kaikki väittivät kiven kovaan vastaan ja sanoivat matkaa olevan vielä lähemmäs kymppi. Tarkistin vielä oikein kartasta, että ei ole kuin pari kilometriä. No, matkaa oli lopulta likimain se muiden tietämä kymppi. Onnekseni olin varannut liiviin 0,75 litran pullon juomista parin puolen litran lötköpullon lisäksi, joten sain lötköt tankattua niiden tyhjennyttyä noin 7 km ennen huoltoa. Niillämain myös tungos ympärillä kasvoi salamana ja olo oli hetken kuin rokkistaralla nuorten naisten kirmatessa ympärillä. Karu totuus paljastui kuitenkin pian: 31 km toinen startti oli tapahtunut ja keskityinkin taas tuijottamaan edellä taivaltavan kohtalontoverin kantapäitä. Maisematkin olivat kyllä matkan komeimmasta päästä noilla Pikku-Karhunkierroksen tienoilla.

Basecampin/Juuman huoltokin tuli lopulta vastaan tasan kahdeksan tunnin kohdalla. Sipsit maistuvat ja pullot tuli täytettyä. Kokis oli pettymyksekseni loppunut. Pikaisen 5 min huollon jälkeen matka jatkui vaihteeksi tietä pitkin. Parin kilometrin jälkeen, noin 63 km kohdalla, huomasin, että kellon akku alkaa uhkaavasti tyhjentyä. Päätin tehdä pikaisen stopin, kaivaa vara-akun esiin hetkeksi ja ladata kelloa juostessa. Se oli virhe. Uudelleen liikkeelle lähtiessäni oikeaan polveen iski todella ilkeä kipu kuin tyhjästä. Jokainen askel oli tuskaa kävellenkin ja mietin jo hetken kääntymistä takaisin Basecampin huoltoon. Päädyin kuitenkin nilkuttamaan hitaasti eteenpäin ja hiljalleen tuska alkoi helpottaa. Viiden minuutin kuluttua juoksin taas kuin mitään ei olisi ollutkaan. Kanssajuoksijoita riitti edelleen. Suurinosa kolmenkympin virkeitä menijöitä, mutta aika ajoin vastaan tuli myös hitaammin sauvojen kanssa taivaltavia täyden matkan matkaajia. Vajaan 70 km kohdalla, Ison Kumpuvaaran ylityksessä päätin kaivaa taas liivistä syötävää. Se oli toinen virhe. Sama polkikipu iski heti kun yritin jatkaa matkaa. Nyt maasto oli edellisestä poiketen mäkistä, mikä teki etenemisestä entistä hankalampaa. Kaivoin liivistä samantien lisää särkylääkettä ja toivoin, että tilanne korjaantuisi nopeasti kuten jo kerran aiemmin. Tuskaa kesti tällä kertaa noin vartin, mutta lopulta kipu katosi taas ja juokseminenkin onnistui vanhaan malliin.

Noilla main maasto muuttui lumiseksi ja matkaa taitettiin sulassa sovussa jonossa kapeassa lumirännissä, vaikka ajoittain menohaluja itsellä olisi ollut hivenen enemmänkin. Pian edessä oli kuitenkin nousu Konttaisen huipulle, jossa suurin into revitellä katosi minultakin. Maisemat eivät olleet lumisateen vuoksi ihan edellispäivän tutustumiskäynnin luokkaa, mutta tuiskun keskelle parkkeeranneen kannustusryhmän huuto oli sitäkin vakuuttavampaa. Siitä olikin mukava lasketella alas viimeiseen huoltoon. Huollossa napostelin taas aimo annoksen sipsejä ja gluteenivammaisena sain reissun kruunuksi muutaman vihreän kuulankin. Niiden voimalla pinkaisin viimeisten lumisten mäkien kimppuun. Ennakkoon olin ajatellut tämän reissun mäkiosuuden olevan hyvinkin raskas, mutta lopulta se taittui varsin kivuttomasti. Ylämäissä oli ruuhkaa ja matka eteni rauhallisesti edellämenevien tahtiin. Alamäet painettiin lumirallia jonojen ohi sen minkä tuossa vaiheessa uskalsi. Pian huomasin olevani jo hyppyrimäen juurella ja edessä oli enää laskettelu maaliin. Rullailin sen rauhassa ja ylitin maaliviivan ajassa 12 h 21 min. Maalissa tyytyväisen miehen kaulaan pujotettiin Karhunkierros mitali halausten kera ja siihen päälle nautiskelin kanakeittoa ja ison kasan niitä sipsejä, jotka maistuivat taivaalliselta edelleen. Paikat ehtivät siinä jäähtyä sen verran, että "mökille" kävellessä totesin oikean polven olevan todella kipeä, mutta yllättäen lihakset eivät tuntuneet erityisen kipeiltä.

Näin pari päivää kisan jälkeen voi todeta, että polvi on edelleen kipeä ja portaat välillä vähän hankalia, mutta suunta on parempaan päin. Lihakset eivät jostain syystä kipeytyneet juoksun jälkeen lainkaan, mikä on todella poikkeuksellista ja ensimmäinen kerta ultralla. Ilmeisesti kevään kyykkäily ja painonnosto ovat tehneet hyvää. Mielialakin on ollut heti maaliintulosta lähtien positiivinen ja ajatus uusista haasteista lokakuussa Kolilla houkuttavat jo lenkille jahka polvi vaan antaa taas myöden.

Retkieväät:
11 x IsoGel á n.
1 x CliffBar
1 x Eloveena välipalapatukka
1200 kcal kuivattuja hedelmiä, pätkistä ja suklaakeksejä
2 x Rainbow Proteiini palautusjuoma
1 x valmis kalakeitto
reilut 3 litraa elektrolyyttijuomaa
yhteensä n. 3000 kcal

+ huolloissa napostellut herkut.

Käppyrät niistä kiinnostuneille:
http://www.movescount.com/fi/moves/move158884652

Nuuksio Classic Trail Marathon 2016

Pidemmän aikaa on tullut lueskeltua muiden kilpailuraportteja juoksuistaan, mutta oma hengentuotos on vielä saanut odottaa syntymistään tähän päivään saakka.

Nuuksio Classic Trail Run on muodostunut itselle jo jonkinmoiseksi perinteeksi. Olihan tämänvuotinen koitos jo viides kerta noissa maisemissa. Aiempina vuosina tavoitteena on aina ollut oman reittiennätyksen parantaminen ja ilmoittautuminen on hoidettu heti sen avauduttua. Tänä vuonna olin jo kahdenvaiheilla jättää tapahtuman väliin yleisen motivaation puutteen vuoksi, mutta reilu kuukausi ennen starttia lisäsin nimeni kuitenkin listaan. Samalla päätin, että tällä kertaa reissuun lähdetään puhtaasti nautiskelun merkeissä ja ennätyksiä ei ajatella lainkaan. Syksyn päätavoite on muutenkin lokakuun lopulla järjestettävässä Kaarinan syysmaratonissa, joten pitkä, kevyehkö lenkki sopi etukäteen ajatellen hyvin ohjelmaan.

Ajelimme kisapaikalle lauantaiaamuna ja saavuimme paikalle aika tasan tuntia ennen starttia. Numerolaput ynnä muut materiaalit sai tuohon aikaan täysin ilman jonottamista, joten pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen jäi aikaa vaihtaa kuulumisia tuttujenkin kanssa.

Olin ennakkoon ilmoittanut starttaavani ykkösryhmässä. Asettauduinkin ryhmän takaosaan odottamaan starttia. Ja sitten taas mentiin. Lähtöryhmiin jako ilmeisesti toimi, koska perinteistä pullonkaulaa polun alkaessa ei tänä vuonna juuri ollut havaittavissa. Juoksu kulki muutenkin varsin leppoisissa merkeissä ja letkasta löytyi oma paikka helposti. Kuten jo monet kerrat aiemminkin, huomasin, että alamäissä olisin halunnut juosta kovempaa kuin muut ja jonkin verran pöpelikön kautta ohittelinkin, mutta tiepätkillä muilla tuntui olevan kovempi kiire. Solvallan mäen päällä kello näytti 1.14 ja osia, joten arvelin olevani noin viiden tunnin vauhdissa. Repussa hölskyi pari litraa nestettä ja kun mukikin unohtui kotiin keittiön pöydälle, jätin huoltoon vain pari matkalla tyhjennettyä geelipussia ja jatkoin matkaa.

Huollon jälkeisellä lenkkipolkupätkällä porukkaa viuhahteli ohi oikealta ja vasemmalta, mutta se ei suuremmalti omaa menoa haitannut. Tasainen oma vauhti pysyi ja fiilis oli hyvä. Polulla alkoi olla jo rauhallisempaa, vaikka jonoakin oli välillä tarjolla. Itselle toisen kantapäiden katselu ei kuitenkaan maistu, joten pienen peesailun jälkeen hain aina omaa tilaa pikkuspurtilla. Puolimatka tuli vastaan ajassa 2.22. Hivenen tahti oli siis kiristynyt. Meno tuntui edelleen oikein mukavalta, vaikka sykkeiden puolesta ei nyt enää kevyestä lenkistä puhuttukaan. Tuossa kohtaa siis päätin, että juostaan sitten kunnolla loppuun saakka ja katsellaan maisemia toisella kertaa.

Toisesta puolikkaasta ei niin valtavasti jäänyt yksityiskohtia mieleen. Juoksu kulki ja selkiä tuli vastaan tasaista tahtia, mikä piti mielialan mukavasti ylhäällä. Viimeiset pari kolme kilometriä yritin rypistää kovemminkin, mikä ehkä hivenen kostautui viimeisellä kilometrillä ja jouduin päästämään pari kaveria ohikin. Kunnon loppukirikamppailuunkin tarjoutui ainekset, kun viimeisessä alamäessä 40 km kohdalla ohittamani kaveri tuli rinnalle, mutta tällä kertaa en syttynyt haasteesta, vaan kaveri sai mennä menojaan ja jolkottelin maaliin omaa tahtiani.

Loppuajaksi tuli jokusen sekunnin alle 4.38, mikä oli huomattavasti kovempaa kuin olin ajatellut ja jäi vain viitisen minuuttia viime vuotisesta parhaastani. Maalissa kruunuksi kivalle reissulle sain vielä pullon skumppaa viidennestä osallistumisesta.

Summa summarum
- fiksu veto aloittaa kevyesti ja revitellä lopussa
- vaikka taivaalta ei vettä tullut, niin olipahan märkää taas
- 7 geelin ja 1 L juomisen voimalla mentiin.
- pysähdyksiä nolla