Vaarojen
maraton jälleen kerran takana. Se on ollut ohjelmassa joka syksy vuodesta 2010 lähtien, joten maisemat ja eri reitit vuosien varrella tehtyine muutoksineen ovat tulleet varsin tutuksi. Lokakuisessa Kolissa on kuitenkin jokin taika, mikä vetää puoleensa joka syksy uudestaan ja uudestaan. Viime vuotisen Vaarojen 130 km
matkan keskeytyksen jälkeen alkuperäinen tavoite tälle vuodelle oli
ensimmäisen yli 100 km ultran selvittäminen maaliin. Tuo tavoite täyttyi
jo toukuussa Karhunkierroksen 160 km:lla. Kylläiseksi en siitä kuitenkaan tullut, vaan lyhyen pohdinnan tuloksena päädyin
ilmoittautumaan heinäkuuksi Ylläs-Pallas-Hettaan. Siitä selvittyäni oli
sanomattakin selvää, että Kolin maisemat ja UTTF-liivin metsästys
olisivat ohjelmassa lokakuussa.
Tänä vuonna harjoituskilometrejä on kertynyt mukavasti. Ennen Vaaroja juoksukilometrejä ehti kertyä reilut 1700, mikä on omassa mittakaavassani ylivoimaisesti paras harjoituskausi jo tähän mennessä, vaikka vuotta on jäljellä vielä pari kuukautta. Kokemusta ja onnistumisiakin pitkistä matkoista on tullut, joten tunnelmat ennen h-hetkeä olivat positiivisella tavalla odottavat, vaikka tiedossa oli, että edessä on selvästi haastavampi reitti kuin mitä Karhunkierros tai YPH olivat tarjonneet. Lauantaina maahan satanut lumi/räntäkin tuntui vain positiiviselta valoa yön pimeyteen tuovalta lisältä.
Iltakahdeksalta odotus sitten päättyi ja pääsimme matkaan. Ensimmäiset kilometrit juoksin Tuomaksen kanssa, joka oli vaihtanut 65 km maltkalta pidemmälle reilu tunti ennen starttia. Hatunnoston arvoinen teko. Matka alkoi jonossa taivaltaen. Samassa jonossa juokseva porukka oli hiljaista sorttia ja juoksimmekin ensimmäiset kilometrit lähes täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Toisaalta ei oma runosuonikaan juuri kukkinut, eikä hiljaisuus toisaalta häirinnyt. Pimeässä letkassa juokseminen ja edellä menevän kantapäiden tuijottaminen ei kuitenkaan ole omasta mielestäni juoksua nautinnollisimmaan. Päädyinkin hyppäämään polulta sivuun nauttimaan irtokarkkeja noin tunnin kohdalla, joita mm. olin varannut evääksi. Perässäni ollut letka suhahti ohi ja pian olinkin yksin pimeydessä. Karkit hotkaistuani juoksu jatkuikin mukavammin, kun näkyvyyttä oli enemmän. Toisaalta harmittelin mielessäni Tuomaksen karkaamista Yksin juostessa vauhti tahtoi kiihtyä ja selkä kerrallaan karannut ja sittemmin hajonnut letka tuli vastaan. Tuomaksenkin sain kiinni n. 50 min myöhemmin.
Rykiniemessä n. 20 km kohdalla edessä oli Herajoen ylitys kahlaamalla, joka on mielestäni yksi reitin kohokohtia. Jäin joen vastarannalle nautiskelemaan ensimmäisen erän tuorepuuroa, jota olin varannut mukaan 4 annosta energiatason ylläpitämiseksi. Edellisillä reissuilla riittävä energian saaminen on ollut haaste ja pelkkien geelien ja karkkien syönti ei ole tuntunut riittävän. Tässä vaiheessa Tuomas karkasi ja pysyi karussa maaliin asti. Tuomas juoksi lopulta todella kovan ajan 21.34. Maittavasta puurosta huolimatta oma menoni muuttui Eteläpään mäkiä kavutessa takkuiseksi. Vasen polvi oli arka ja haittasi etenkin alamäkiä. Ennen starttia vallinnut positiivinen odotus oli muuttunut pohdinnaksi koko homman mielekkyydestä, eikä takana ollut kuin hädin tuskin 30 km. Mielialojen vaihtelu oli tullut tutuksi kesän aiemmilta reissuilta ja olin pyrkinyt valmistautumaan niihin ennalta nytkin. Esim Karhunkierroksella mahavaivoista kärsiessäsi ja motivaation hiipuessa olin hyödyntänyt Juha Jumiskon Pyrenneiden ylityksellä käyttämää viisautta: jos vaiva on selvästi vain väliaikainen, eikä siitä seuraa pysyvää ongelmaa, se ei ole pätevä syy keskeyttämiseen. Tällä kertaa ajatusten pitäminen koossa ja positiivisena oli kuitenkin jotenkin todella hankalaa. Mietinkin hanskojen lyömistä tiskiin jo Kiviniemessä 40 km kohdalla. Mietin mikä olisi riittävän uskottava selitys keskeyttämisen perusteeksi. Syy joka menisi läpi myös kavereille. Sellaista en (onneksi) lopulta keksinyt, vaan kaikki perusteet tuntuivat lähinnä luovuttamiselta ilman pätevää syytä.
Tunnelmia Ryläyksen ylitykseltä noin 47 km kohdalta (videolinkki).
Tuo oli myös melkolailla koko ensimmäisen kierroksen kuva. Edes puolimatkan huollon lähestyminen ei tuonut muutosta. Ennen huoltoa olinkin enenevässä määrin kipeytyvää polvea varoen viimeisiä alamäkiä hiipiessäni täysin valmis luopumaan UTTF-liivihaaveesta ja lopettamaan leikin puolimatkaan.
Lopulta huolto tuli. Aikaa oli mennyt hivenen vajaat 12 tuntia. Noin kolme varttia enemmän kuin edellisvuonna, mistä olin yllättynyt. Olin varma, että olin ollut aivan liian hidas, mutta todellisuus oli ajatuksia positiivisempi. Tankkasin kanakeittoa, sipsejä ja kolaa. Otin myös särkylääkettä, jonka käyttöä olin viivyttänyt tarkoituksella huoltoon, jossa riittävä nesteen saaminen lääkkeen ohella olisi helpompi varmistaa. Ja niin se ajatus jatkamisestakin alkoi taas tuntua ihan hyvältä. Eihän tänne luovuttamaan tultu. Puolen tunnin huoltamisen jälkeen heitinkin liivin selkään ja suuntasin toiselle kierrokselle.
Nyt meno oli alusta alkaen hyvää. Olin ollut ohitettavana ensimmäisen kierroksen lopulla, mutta nyt samoja selkiä alkoi tulla vastaan yksi kerrallaan. Ruoka tekee ihmeitä. Musta yö oli tipotiessään muutenkin ja ympärillä avautui upea yöpakkasen jäädyttämä ja nyt auringon lämmössä höyryävä ruskamaisema.
Jauholanvaaran jälkeen vähän ennen Lakkalaa selkä edellä vastaan tuli mies ja nainen, jotka olivat ohittaneet minut ensimmäisen kierroksen lopulla pitkässä alamäessä. Juoksin alamäkeä reipasta vauhtia sauvat käsissä, kun mies huikkasi, että miksi olen ottanut sauvat mukaan 43 km matkalla. Sanoin hieman naurahtaen, että samalla matkalla me olemme. Vauhdin perusteella näytin hänen mielestään kuulemma enemmän 43 km juoksijalta, mikä nosti mukavasti omaa fiilistä entisestään. Edellä menevä nainen tunnisti minut ja kertoi, että oli ollut varma etten tule lähtemään toiselle kierrokselle. Vastasin olleeni varma itsekin, mutta tässä sitä vaan tullaan ihan uusin jaloin ja etenkin ajatuksin. Toivotimme puolin ja toisin hyvää loppumatkaa.
Toisen kierroksen puolivälin paikkeilla kaivoin kassista puhelimen ja
huomasin, että kotikatsomoissakin oltiin hengessä mukana.
Tilannetiedotukset omista asemista ja vauhdista olivat kiva lisä ja
nostivat omaa uskoa entisestään. Noin 15 km ennen maalia aurinko laski
ja pimeys koitti taas. Nyt lähestyvä maali ja välillä sieltä kantautuvat
kuulutukset pitivät kuitenkin ajatukset valoisina ja siivittivät
väsyneet ja kivistävät jalat vielä juoksuun tasaisilla pätkillä ja loivemmissa
alamäissä. Viimeisen nousun lopulla kuulin kuuluttajan ennakoivan
maalintuloani. Pinnistin vielä juoksuaskelia viimeiset kymmenet metrit
ja ylitin maaliviivan lehmänkellojen kalkkeessa ajassa 25.29,59.
Päällimmäinen tunne oli: minä tein sen.
Näin jälkikäteen ajateltuna juoksu meni aikalailla nappiin. Ensimmäinen kierros noin 12 h, 30 min huolto ja toinen kierros noin 13 h. Aiemmilta kerroilta tuttua notkahdusta ei tällä kertaa tullut, vaikka meno tutun hankalaa välillä olikin. Päänkin sain pidettyä kasassa. Sehän on UTTF-liivin arvoinen suoritus, jos joku. Aamulla vielä pistoolikyykyt pisteeksi i:n päälle (videolinkki).
Matkalla nautitut eväät:
16 x High 5 Aqua gel
12 x irtokarkkeja á 65 g
2 x tuorepuuroa kuivatuilla hedelmillä ja heralla maustettuna
2 x Snickers
n. 4 dl kanakeittoa + suolaa
Sipsejä
0,5 L Cokista
x litraa elekrtolyyttijuomaa
= noin 6000 kcal. Ambit näytti kulutukseksi 11 000 kcal.
Tänä vuonna harjoituskilometrejä on kertynyt mukavasti. Ennen Vaaroja juoksukilometrejä ehti kertyä reilut 1700, mikä on omassa mittakaavassani ylivoimaisesti paras harjoituskausi jo tähän mennessä, vaikka vuotta on jäljellä vielä pari kuukautta. Kokemusta ja onnistumisiakin pitkistä matkoista on tullut, joten tunnelmat ennen h-hetkeä olivat positiivisella tavalla odottavat, vaikka tiedossa oli, että edessä on selvästi haastavampi reitti kuin mitä Karhunkierros tai YPH olivat tarjonneet. Lauantaina maahan satanut lumi/räntäkin tuntui vain positiiviselta valoa yön pimeyteen tuovalta lisältä.
Iltakahdeksalta odotus sitten päättyi ja pääsimme matkaan. Ensimmäiset kilometrit juoksin Tuomaksen kanssa, joka oli vaihtanut 65 km maltkalta pidemmälle reilu tunti ennen starttia. Hatunnoston arvoinen teko. Matka alkoi jonossa taivaltaen. Samassa jonossa juokseva porukka oli hiljaista sorttia ja juoksimmekin ensimmäiset kilometrit lähes täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Toisaalta ei oma runosuonikaan juuri kukkinut, eikä hiljaisuus toisaalta häirinnyt. Pimeässä letkassa juokseminen ja edellä menevän kantapäiden tuijottaminen ei kuitenkaan ole omasta mielestäni juoksua nautinnollisimmaan. Päädyinkin hyppäämään polulta sivuun nauttimaan irtokarkkeja noin tunnin kohdalla, joita mm. olin varannut evääksi. Perässäni ollut letka suhahti ohi ja pian olinkin yksin pimeydessä. Karkit hotkaistuani juoksu jatkuikin mukavammin, kun näkyvyyttä oli enemmän. Toisaalta harmittelin mielessäni Tuomaksen karkaamista Yksin juostessa vauhti tahtoi kiihtyä ja selkä kerrallaan karannut ja sittemmin hajonnut letka tuli vastaan. Tuomaksenkin sain kiinni n. 50 min myöhemmin.
 |
| Herajoen ylitys n. 20 km kohdalla. Kuva @ Kari Kuninkaanniemi |
Rykiniemessä n. 20 km kohdalla edessä oli Herajoen ylitys kahlaamalla, joka on mielestäni yksi reitin kohokohtia. Jäin joen vastarannalle nautiskelemaan ensimmäisen erän tuorepuuroa, jota olin varannut mukaan 4 annosta energiatason ylläpitämiseksi. Edellisillä reissuilla riittävä energian saaminen on ollut haaste ja pelkkien geelien ja karkkien syönti ei ole tuntunut riittävän. Tässä vaiheessa Tuomas karkasi ja pysyi karussa maaliin asti. Tuomas juoksi lopulta todella kovan ajan 21.34. Maittavasta puurosta huolimatta oma menoni muuttui Eteläpään mäkiä kavutessa takkuiseksi. Vasen polvi oli arka ja haittasi etenkin alamäkiä. Ennen starttia vallinnut positiivinen odotus oli muuttunut pohdinnaksi koko homman mielekkyydestä, eikä takana ollut kuin hädin tuskin 30 km. Mielialojen vaihtelu oli tullut tutuksi kesän aiemmilta reissuilta ja olin pyrkinyt valmistautumaan niihin ennalta nytkin. Esim Karhunkierroksella mahavaivoista kärsiessäsi ja motivaation hiipuessa olin hyödyntänyt Juha Jumiskon Pyrenneiden ylityksellä käyttämää viisautta: jos vaiva on selvästi vain väliaikainen, eikä siitä seuraa pysyvää ongelmaa, se ei ole pätevä syy keskeyttämiseen. Tällä kertaa ajatusten pitäminen koossa ja positiivisena oli kuitenkin jotenkin todella hankalaa. Mietinkin hanskojen lyömistä tiskiin jo Kiviniemessä 40 km kohdalla. Mietin mikä olisi riittävän uskottava selitys keskeyttämisen perusteeksi. Syy joka menisi läpi myös kavereille. Sellaista en (onneksi) lopulta keksinyt, vaan kaikki perusteet tuntuivat lähinnä luovuttamiselta ilman pätevää syytä.
Tunnelmia Ryläyksen ylitykseltä noin 47 km kohdalta (videolinkki).
Tuo oli myös melkolailla koko ensimmäisen kierroksen kuva. Edes puolimatkan huollon lähestyminen ei tuonut muutosta. Ennen huoltoa olinkin enenevässä määrin kipeytyvää polvea varoen viimeisiä alamäkiä hiipiessäni täysin valmis luopumaan UTTF-liivihaaveesta ja lopettamaan leikin puolimatkaan.
Lopulta huolto tuli. Aikaa oli mennyt hivenen vajaat 12 tuntia. Noin kolme varttia enemmän kuin edellisvuonna, mistä olin yllättynyt. Olin varma, että olin ollut aivan liian hidas, mutta todellisuus oli ajatuksia positiivisempi. Tankkasin kanakeittoa, sipsejä ja kolaa. Otin myös särkylääkettä, jonka käyttöä olin viivyttänyt tarkoituksella huoltoon, jossa riittävä nesteen saaminen lääkkeen ohella olisi helpompi varmistaa. Ja niin se ajatus jatkamisestakin alkoi taas tuntua ihan hyvältä. Eihän tänne luovuttamaan tultu. Puolen tunnin huoltamisen jälkeen heitinkin liivin selkään ja suuntasin toiselle kierrokselle.
Nyt meno oli alusta alkaen hyvää. Olin ollut ohitettavana ensimmäisen kierroksen lopulla, mutta nyt samoja selkiä alkoi tulla vastaan yksi kerrallaan. Ruoka tekee ihmeitä. Musta yö oli tipotiessään muutenkin ja ympärillä avautui upea yöpakkasen jäädyttämä ja nyt auringon lämmössä höyryävä ruskamaisema.
 |
| Mäkrävaaralle noustessa 2. kierroksella fiilikset olivat korkealla. Kuva @Aapo Laiho |
 |
| Toiselle kierroksella Vesivaaralta laskeutuessa jalka toimi taas. Kuva @ Kari Kuninkaanniemi |
Näin jälkikäteen ajateltuna juoksu meni aikalailla nappiin. Ensimmäinen kierros noin 12 h, 30 min huolto ja toinen kierros noin 13 h. Aiemmilta kerroilta tuttua notkahdusta ei tällä kertaa tullut, vaikka meno tutun hankalaa välillä olikin. Päänkin sain pidettyä kasassa. Sehän on UTTF-liivin arvoinen suoritus, jos joku. Aamulla vielä pistoolikyykyt pisteeksi i:n päälle (videolinkki).
Matkalla nautitut eväät:
16 x High 5 Aqua gel
12 x irtokarkkeja á 65 g
2 x tuorepuuroa kuivatuilla hedelmillä ja heralla maustettuna
2 x Snickers
n. 4 dl kanakeittoa + suolaa
Sipsejä
0,5 L Cokista
x litraa elekrtolyyttijuomaa
= noin 6000 kcal. Ambit näytti kulutukseksi 11 000 kcal.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti